Kestävä matkailu ja Joulupukin Pajakylä
Joulupukin Pajakylän yritykset panostavat kestävään kehitykseen ja ympäristöä kunnioittavaan matkailuun
Kestävä kehitys ja erityisesti taistelu ilmastonmuutosta vastaan otetaan Joulupukin Pajakylässä tosissaan, kertoo Pajakylän osuuskunnan touhutonttu Antti Nikander. Osuuskunta edustaa n. 60 matkailun ja elämysteollisuuden yritystä, jotka sijaitsevat Rovaniemen Napapiirillä ja sen lähiympäristössä. Vaikka vasta viime vuosina Napapiirillä on otettu kestävässä kehityksessä merkittäviä askeleita, ja vaikka työtä on vielä paljon edessä, niin suunta on nyt oikea, ja Joulupukin Pajakylän yritysten tahtotila kestävään matkailuun on todellinen, uskotaan osuuskunnassa.
Pitkällä tähtäimellä kaikki voittavat kestävässä matkailussa
Joulupukin Pajakylän alueen toimijat ymmärtävät, että kaikki, niin luonto kuin kuluttajat sekä yrittäjät ja paikallinen yhteisö, ovat voittajia sellaisessa matkailussa, jota toteutetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Lisäksi kestävän matkailun urakka ei käytännössä koskaan lopu, vaan aina tarjoutuu mahdollisuuksia tehdä asioita entistä paremmin ympäristön, paikallisen yhteisön ja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.
Alta löytyy esimerkkejä siitä, miten osuuskunta ja sen jäsenyritykset toimivat kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti. Osuuskunnassa uskotaan, että Napapiirillä tullaan myös jatkossa näkemään uusia yhä mielenkiintoisempia esimerkkejä kestävästä matkailusta.
Sustainable Travel Finland-sertifiointi yhä laajemmin käytössä Joulupukin Pajakylän Osuuskunnan osakkailla
Useat Pajakylän yritykset ovat kestävän matkailun kehittämisessään panostaneet alan standardien mukaiseen sertifiointiin. Rovaniemeläinen Bearhill Husky oli ensimmäinen Joulupukin Pajakylän osuuskunnan yrityksistä, joka sai käyttöönsä arvostetun kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin. Tämän jälkeen useat Pajakylän osuuskunnan jäsenyritykset ovat päässeet hyödyntämään Sustainable Travel Finland- merkkiä. Katso TÄSTÄ lista jäsenyrityksistämme, joilla on kestävän matkailun sertifiointi.
Ympäristöystävällistä lämmitystä mm. lämpöpumpuilla
Lähes kaikki Joulupukin Pajakylän majoituskohteet on rakennettu 2010-luvulla, ja niiden hiilidioksidipäästöt ovat täten kohtuullisen pieniä. Esim. lasi-iglutyyppistä majoitusta tarjoava Glass Resort hyödyntää lämmityksessään ilmalämpöpumppuja. Lisäksi lämpöpumpuissa ja rakennusten ikkunoiden lämmittämisessä hyödynnetään ns. vihreää sähköä.
Myös esim. Santa Claus Holiday Villagen uusimmat ns. Premium-mökit lämmitetään ekologisella maalämmöllä hyödyntäen vihreää sähköä, ja vanhemmat lomamökit käyttävät Lapissa monella tapaa ympäristöystävällistä kaukolämpöä.
Vihreä sähkö avainasemassa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä
Yhä useampi Joulupukin Pajakylän osuuskunnan yritys on siirtynyt käyttämään vähäpäästöistä ns. vihreää sähköä, jota tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä.
Lämpöpumppujen lisäksi vihreää sähköä hyödynnetään Napapiirillä myös muilla innovatiivisilla tavoilla. Esim. Santa Claus Holiday Villagen sähköä hyödyntävät huoltoautot, Hotelli Metsähirvaksen aurinkopaneelit sekä Joulupukin TV-kanavan Santatelevisionin studiotilat käyttävät ekologista sähköä. Joulupukin Pajakylässä, E75 varrella sijaitseva Shell Helmisimpukka Napapiiri on varustettu yli 10 suuritehoisella latauspisteellä sähköautoille. Lue LISÄÄ.
Osuuskunta julkaissut Pajakylän yrityksille kestävän matkailun käsikirjan
Pajakylän osuuskunta myös järjestää alueen yrityksille kestävän kehityksen koulutusta ja siltä on valmistunut firmoille Joulupukin Pajakylän kestävän matkailun käsikirja. Antti Nikander osuuskunnasta kuitenkin painottaa, että Joulupukin Pajakylällä ja sen yrityksillä on vielä paljon matkaa taivallettavana kestävän matkailun tiellä.
***
Osuuskunnan tavoitteena on, että Pajakylästä tulisi pitkällä tähtäimellä yksi Suomen ensimmäisiä merkittäviä hiilidioksidineutraaleja matkailukohteita, ja että koko Pajakylä kohteena saisi Sustainable Travel Finland-merkin: tämän edellytyksenä on, että vähintään puolet alueen yrityksistä on sertifioituja, mihin vielä on matkaa.