Hotelli Metsähirvas näyttää esimerkkiä CO₂-päästöjen vähentämisessä
Matalat hiilidioksidipäästöt paikallisella puuhakkeella, omilla aurinkopaneeleilla ja
sertifioidulla vihreällä sähköllä.
Rovaniemen maaseudulla, reilun 20 kilometrin päässä Joulupukin Pajakylästä, sijaitseva perheyritys Hotelli Metsähirvas avattiin entiseen koulurakennukseen vuonna 2018. Kiinteistö on alun perin valmistunut vuonna 1931, ja se on Rovaniemen alueella yksi harvoista toisen maailmansodan tuhoilta säästyneistä rakennuksista. Kun Joulupukin Pajakylän Osuuskuntaan kuuluva perheyritys osti vanhan koulurakennuksen 2010-luvun puolivälissä, rakennuksessa oli öljylämmitys.
Hotellista haluttiin tehdä mahdollisimman vähäpäästöinen ja energiatehokas. Yrittäjä Mikko Sirviön mukaan perheessä pohdittiin uusina lämmitysmuotoina maalämpöä ja haketta. Puuhake valittiin, sillä se sopii paremmin vanhojen rakennusten lämmittämiseen. Näin hotellin pihalle rakennettiin hakelämpölaitos, joka korvasi entisen öljylämpölaitoksen. Ennen jopa 160 000 litraa vuodessa öljyä kuluttanut lämmitys muuntui paikalliselle hakkeelle, joka tulee keskimäärin noin 30 kilometrin säteeltä ja on puunjalostusteollisuuden sivutuote.
Aurinkopaneeleista omaa sähköä ja ulkopuolelta tuleva sähkö on sertifioitua vihreää sähköä
Vähäpäästöisyyden kehittäminen ei rajoittunut puuhakkeeseen. Vuonna 2022 hotellin katolle asennettiin 96 aurinkopaneelia, jotka tuottavat vuosittain noin 30 megawattituntia sähköä. Omat aurinkopaneelit tuottavat lähes 20 % hotellin sähkönkulutuksesta. Kesällä ne kattavat lähes kokonaan hotellin oman sähkönkulutuksen. Lisäksi hotellille tuleva ulkopuolinen sähkö on sertifioitua vihreää sähköä, kertoo Sirviö.
Kestävässä matkailussa työ ei koskaan lopu kesken
Päästöjen vähentämisessä löytyy aina jatkokehitettävää, toteaa Mikko Sirviö. Esimerkiksi sähköautojen latauspisteet saapuvat hotellille kesällä 2025. Tällä hetkellä matkailijoita kuljetetaan linja-autoilla ja minibusseilla, jotka hyödyntävät perinteistä dieselpolttoainetta. Sirviö arvioi, että seuraava askel näiden kuljetusten päästöjen vähentämisessä saattaisi olla biokaasukäyttöisten raskaiden ajoneuvojen käyttöönotto, kunnes vihreän vedyn hyödyntäminen yleistyy arktisilla alueilla.
Hotelli Metsähirvaksella on kestävän matkailun Biosphere– ja Sustainable Travel Finland -sertifikaatit. Perheyrityksessä kuitenkin ymmärretään, että kestävän matkailun ja kiertotalouden eteenpäin vieminen ei koskaan lopu, vaan toimintatapoja voi aina parantaa ja päästöjä vähentää. Päästöjen vähentäminen ja energiatehokkuuteen panostaminen tuo imagoedun lisäksi matkailuyrityksille pitkällä tähtäimellä myös selkeitä kustannussäästöjä. Mikko Sirviö uskoo, että kestävässä matkailussa voittavat niin kuluttajat, ympäristö kuin yritykset. Lue TÄSTÄ lisää millä kaikilla tavoilla Hotelli Metsähirvas on panostanut kestävään matkailuun.